BH-Startti   
BH-Startti antaa koirakolle valmiuksia suorittaa BH- eli käyttäytymiskokeen.
Käyttäytymiskoe pitää sisällään niin tottelevaisuusosuuden kuin kaupunkiosion ja oikeuttaa hyväksytysti suoritettuna palveluskoirarotuisen koiran osallistumaan edelleen palveluskoirakokeisiin. 

Kurssilla harjoitellaan kokeessa tarvittavia taitoja pääosin koira kerrallaan mutta myös pariharjoitteluna. Kurssi on suunnattu 1-6 vuotiaille koirille joilla on aikomus suorittaa BH-koe kauden 2026 aikana. Koirakolla tulisi olla käytössään toimiva ruoka- tai lelupalkkio sekä hieman perustottelevaisuuden taitoja takataskussaan jotta kurssin aiheissa olisi mahdollista edetä kohti koetta. Etenevä harjoittelu vaatii myös omatoimista harjoittelua kurssikertojen välissä.

Kurssilla käydään läpi mm. seuraavia teemoja

  • Teoriaa kokeen kulusta
  • Yhteistyö sekä palkitsemisen oikea-aikaisuus
  • Perusasennon sekä seuraamisen harjoittelua
  • Luoksepäästävyyden sekä erilaisten siirtymisten harjoittelua
  • Jäävien liikkeiden harjoittelua
  • Luoksetulon sekä paikalla olon vahvistamista
  • Henkilöryhmässä sekä häiriössä toimimista
  • Kaupunkiosuuteen vaadittavien taitojen harjoittelua

Kurssi on yhteensä kahdeksan kerran mittainen, jokaisen kerran ollessa noin 1,5-2h:n kestoinen. Teoriaosa materiaalitallenteena. Jokainen koira harjoittelee omalla vuorollaan tai pareittain. Kurssilla on enintään neljä koirakkoa. Harjoittelu tapahtuu sekä halli-, kenttä-, että kaupunkiympäristössä kurssikerran teemasta riippuen, säästä riippumatta.

Seuraava kurssi maanantaisin 29.9.2025 klo 17.30
Ilmoittautuminen sähköpostitse sanni@kuonokosketus.fi