ILMOITTAUTUMINEN, MAKSUTAVAT SEKÄ PERUUTUSEHDOT

YLEISESTI

Koiran omistaja tai sen hetkinen haltija on aina vastuussa itsensä sekä osallistuvan koiran aiheuttamista henkilö-, eläin-, tai esinevahingoista.
Kuonokosketus ei ole korvausvastuussa hallissa tai piha-alueilla sattuneista henkilö-, eläin-, tai esinevahingoista.
Osallistuvan koiran tulee olla Suomen Kennelliiton ohjeen mukaisesti rokotettu sekä myös vapaa ulko- ja sisäloisista sekä muista tarttuvista taudeista. Muutoin sairasta koiraa ei saa tuoda tilaan tai koulutuksiin.
Kuonokosketuksella on oikeus peruuttaa kurssi, jolle ei ole riittävästi osallistujia, sekä vaihtaa kouluttajaa, mikäli kokonaistilanne sitä edellyttää.

ILMOITTAUTUMINEN

Koulutuksiin ilmoittautuminen (pl. yksityisvalmennus) sekä tilavarauksen tekeminen tapahtuu doggso -ajanvarausjärjestelmän kautta, Paytrail maksupalveluita käyttäen.
Palvelua koskevat lisätiedot lähetetään asiakkaalle varauksen jälkeen sähköpostitse. Yksityisvalmennuksiin ilmoittaudutaan sähköpostitse.

KURSSIT JA KOULUTUKSET

Asiakas voi perua koulutuksen (pl. yksityisvalmennus), jos se tehdään vähintään viisi päivää ennen koulutuksen alkua. Maksu palautetaan tällöin ensisijaisesti doggso -käyttäjätilin saldolle, jossa myös peruutus tapahtuu.
Perimme 50% koulutuksen summasta, jos peruutus tapahtuu alle viisi päivää ennen sen alkua.
Koulutusmaksu peritään kokonaisuudessaan, jos asiakas peruu koulutuksen sen alkamispäivänä tai ei saavu paikalle.
Jos koulutuksen alkuun on yli viisi päivää, peruutuksen voi tehdä doggso -järjestelmässä (pl. yksityisvalmennus). Kaikki muut peruutukset tulee tehdä sähköpostitse. Saat peruutuksesta vahvistusviestin.

YKSITYISVALMENNUS

Yksityisvalmennus tulee peruuttaa 48h ennen sovittua ajankohtaa. Sen jälkeen peruutetusta ajasta veloitetaan 50% palvelun hinnasta. Samana päivänä peruutetusta tai peruuttamattomasta ajasta peritään koko palvelun hinta. Peruutus tulee tehdä sähköpostitse tai soittamalla.

TILAVUOKRAUS

Tilavuokrauksen voi peruuttaa veloituksetta 24h ennen varattua aikaa. Peruutus tapahtuu doggso -tilin kautta, tällöin maksu palautetaan käyttäjätilin saldolle. Samana päivänä tai peruuttamattomasta ajasta veloitetaan koko palvelun hinta.
Lääkärin tai eläinlääkärin todistuksella palvelut voi perua veloituksetta ilman aikarajaa.

MAKSUTAVAT

Paytrail-maksutavat: Verkkopankit, Luottokorttimaksut, Mobiilimaksut.
Tilavuokraus on mahdollista maksaa myös EdenRed, E-passi ja Smartum edulla.
Yksityisvalmennus maksetaan tapahtumahetkellä kortti tai MobilePay maksuna.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj,
y-tunnus: 2122839-7
Innova 2 Lutakonaukio 7 40100 Jyväskylä
paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta
 

TOIMITUS

Tuotteiden toimituskulut ovat 5,90eur. Toimitamme paketit lähimpään Postin tai Matkahuollon toimipisteeseen tai pakettiautomaattiin normaalina lähetyksenä. Tuotteita on mahdollista noutaa hallilta ilman toimituskulua. Verkkokursseista, koulutuksista ja lahjakorteista ei peritä erillistä toimituskulua.

VAIHDOT JA PALAUTUKSET

Verkkokauppatuotteen vaihto- ja palautusoikeus on 14 vuorokautta asiakkaan vastaanottaessa tilauksen. Vaihdettavan ja palautettavan tuotteen tulee olla alkuperäisessä kunnossa. Asiakas maksaa palautuslähetyksestä aiheutuneet postituskulut. Palautuksen tai vaihdon ollessa kyseessä ei lähetyskulua palauteta asiakkaalle. Vaihdon ollessa kyseessä asiakkaalle lähetetään korvaava tuote, kun aiempi on palautunut vastaanottajalle. Palautettavan tuotteen summa palautetaan asiakkaan ilmoittamalle tilille, kun palautettu tuote on vastaanotettu.
Rikkoutuneesta tai viallisesta tuotteesta tulee lähettää lähettäjälle kuva tai muu dokumentti, josta käy ilmi virheen laatu.
Asiakas vastaa aina itse tuotteen asianmukaisesta sekä turvallisesta käytöstä.

Verkkokurssit ja lahjakortit
Asiakas saa verkkokurssit sekä lahjakortit käyttöönsä heti maksutapahtuman jälkeen. Verkkokursseilla ja lahjakorteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta sen jälkeen, kun sähköinen tiedonsiirto on aloitettu (tuote on asiakkaan saatavilla). Tuotteiden toimitus on veloituksetonta.

ERIMIELISYYDET


Mahdollisissa riitatapauksissa asiat pyritään ratkomaan neuvottelemalla. Jos erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi)